
Kristiina Hohti
Olen Kristiina Hohti, Asahi Nordicin ohjaaja ja A1-kouluttaja. Ihastuin vuosia sitten tähän lempeään, rauhalliseen ja syvälliseen terveysliikuntaan. Lähdin kouluttautumaan asahiohjaajaksi ja nyttemmin koulutan myös uusia ohjaajia.
Taustaltani olen pianisti ja elämäntyöni olen tehnyt soitonopettajana. Olenkin huomannut asahiliikkeissä ja niiden harjoittamisessa paljon samaa kuin musiikin tekemisessä. Ohjaan monenlaisia ryhmiä: Kalliolassa ja Apollolla kaikille avoimia ryhmiä, Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa opettajien ryhmää, senioritalossa senioreita ja Muistiyhdistyksessä alzheimerpotilaita. Nautin siitä kun saan ohjata näin monenlaisille ihmisille asahia ja kun huomaan miten kaikki omilla tavoillaan saavat siitä paljon iloa ja hyötyä.