Skip to Content

Minna ja Erkki Norssin liikuntasalissa.

Ajankohtaista

Yhteisöllistä liikuntaa ja iloa – Etkon tunnit kantavat vuodesta toiseen

Julkaistu:

Minna ja Erkki Norssin liikuntasalissa.

Etelä-Helsingin kansalaisopiston maanantai-illat täyttyvät iloisesta liikkeestä ja musiikista. Helsingin normaalilyseon Ratakadun salissa kokoontuu Etkon pidetyn liikunnan opettaja Minnan ohjaamat Kuntojumppa- ja Kuntotanssi-ryhmät, joissa kunto kasvaa, mutta ennen kaikkea mieli virkistyy. Illat päättyvät Syvävenyttely-tuntiin – Minnalla onkin kolme ohjausta peräkkäin.

Minna on ohjannut liikuntaa Etkossa jo kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana hänen tunneilleen on muodostunut sitoutunut porukka, jossa on tilaa liikunnan ilolle ja jokaisen omalle tavalle liikkua. Tunneilla tehdään tosissaan, mutta ei totisesti. 

Jumppa kehittää kehoa kokonaisvaltaisesti, kuntotanssissa hiki nousee huomaamatta 

Kuntojumppa ja -tanssi kehittävät voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa monipuolisesti. Harjoitteita tehdään sekä välineillä että kehonpainolla, ja liikkeistä on vaihtoehtoja eri-ikäisille ja kuntoisille. 

Erkki Enroth, yksi kuntojumpparyhmän pitkäaikaisista osallistujista, kertoo motivaatiostaan:
“Käyn täällä niin kauan, kun jalka nousee ja tunteja riittää!” 

Syksyllä Kuntojumpparyhmässä juhlittiin, kun 75 vuotta täyttävä Erkki sai Etkon onnittelut tunnin päätteeksi. Hän on käynyt Etkon jumpassa jo yli 10 vuoden ajan! Erkki liikkuu monipuolisesti myös Etkon tuntien ulkopuolella: päivittäin lenkillä käynti, lavatanssia, uintia, kotona punttitreeniä ja talvisin hiihtoa Lapinlahden puistoon itsetehdyllä ladulla. Kesäisin pyöräily kuljettaa hänet kauniille 17 km kaupunkilenkille Ruoholahdesta Meilahteen, Munkkiniemeen ja Lauttasaareen. Erkki onkin pitänyt itseään työkykyisenä tähän saakka mm. liikunnan avulla ja on yhä aktiivisesti mukana liike-elämässä johtavassa asemassa. 

Kuntotanssissa jumpan liikkeet yhdistyvät paritanssien askeliin: valssi, tango, polkka, jive ja cha cha cha rytmittävät tunnin, jossa aerobinen kunto kehittyy huomaamatta. Minna kuvailee tuntia:

Kuntotanssi on hieman vauhdikkaampaa kuin tanssi, mukana on perinteisen jumpan askeleita, mutta myös paritanssin askeleita. Ei tarvitse kaveria että pääsee mukaan, kaikki humpat ja polkat saa tanssia! Käyn läpi myös tanssien historiaa.” 

Yhdessä liikkuminen kantaa vuodesta toiseen 

Erkki on osallistunut Minnan ohjaamaan ryhmään jo kymmenen vuoden ajan, eikä vauhti ole vuosien varrella hidastunut. Erkki on elävä todiste siitä, miten säännöllinen liikunta tukee sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia ja pitää yllä työ- ja toimintakykyä. Hänen asenteensa kuvastaa hyvin Etkon kursseilla usein toistuvaa ajatusta: oppiminen ja itsestä huolehtiminen kantavat läpi elämän. 

Tunneilla liikutaan jokainen omista lähtökohdistaan käsin. Ikähaitari on laaja, kaksikymppisistä yli 80-vuotiaisiin. Jos jokin liike ei tunnu sopivalta, sitä voi soveltaa, ja apuvälineitä käytetään tarvittaessa. 

Kuntojumppa- ja kuntotanssiryhmät jatkuvat Etelä-Helsingin kansalaisopistossa läpi kevään 2026. Maanantai-illat tarjoavat mahdollisuuden kehittää kuntoa ja löytää liikkumisen ilo. Kun Erkiltä kysytään, mitä hän toivoo tulevaisuudessa tunneilta, vastaus on selvä:
“Toivotaan ettei Minna koskaan lopeta. Kaikki tykkää hänen tyylistään!” 

Tervetuloa mukaan, ryhmissä on vielä tilaa! 

Jaa artikkeli
Back to top