Hannu Carlstedt
Hannun työura alkoi tietoliikenteen parissa, jossa hän työskenteli kolmekymmentä vuotta tuotekehitystehtävissä suuressa teollisuusyrityksessä. Hannu halusi kuitenkin jotakin muuta, otti opintovapaata ja kouluttautui verhoilijaksi. Hän kunnosti kymmenkunta vuotta tuoleja, laiskanlinnoja ja sohvia omassa verstaassaan Taka-Töölössä. Asiakkaat ja heidän tarinansa, harjoittelijat ja näkökulma elämään itsenäisenä elinkeinonharjoittajana toivat kaivattua perspektiiviä elämään.
Kun Etelä-Helsingin kansalaispistosta kyseltiin halukkuutta verhoilukurssin vetämiselle, päätös oli selvä.
”Etkon verhoilukurssi on minulle hyvin mielekästä tekemistä. Se on intensiivinen ja energinen iltahetki, jolloin kaikki nuo innokkaat ihmiset erilaisine mööpeleineen ahertavat ja kaipaavat neuvojani”, Hannu kertoo.
Työt omalla verstaalla Hannu lopetti muutama vuosi sitten, jotta aikaa riittäisi paremmin kaikkeen muuhun mielenkiintoiseen. Ja kiinnostavaa tekemistä on sittemmin myös riittänyt.
Hän elää viikon aikana kahdessa eri ympäristössä, puolet kaupungissa ja toisen puolen pienessä 50-luvun puutalossa maalla.
Tärkeitä asioita Hannun elämässä opettamisen vastapainona ovat työläät ja välillä hieman vaivalloisetkin arkirutiinit, toimintakyvyn ja järkikullan säilyminen, asioiden ja tekemisten suunnittelu, viikoittainen hapanleivän teko, kuorotreenit, hiljaisuus, pimeät yöt talvella, peukalon kokoiset pikkuahvenet katiskasta, linnut, eläinten lumijäljet, kasvimaat, radion tiedeohjelmat sekä se, että on aikaa ajatella ja haaveilla.