
Marja Frimodig
Marja toimii kädentaitojen ja askartelutaidekerhojen ohjaajana eri-ikäisille lapsille sekä lapsi-aikuinen ryhmille. Kerhoissa tehdään eri materiaaleista kaikkea kivaa ja kekseliästä, jokaisen omaa luovaa tekemistä vahvistaen. Kerhoissa välillä heiluu pensselit, välillä suhisee sakset ja välillä kädet ovat aivan liimassa. Töistä tulee aina ihanan erilaisia, jokaisen omannäköisiä taideteoksia.
Marja on itse ollut aina innokas käsillä tekijä ja tykännyt kokeilla eri materiaaleja. Viime aikoina töihin on vahvasti tulleet mukaan kierrätysmateriaalit ja monta kertaa uuden työn ideoiminen lähtee materiaalista. Uudet ideat tupsahtavat ajatuksiin helposti ja välillä on useampi kokeilu meneillään samaan aikaan niin että oma askarteluhuone on vallan vinksin vonksin.
Marja toimii vapaaehtoisena sekä kuvataidekoulun että nuorisoseuran johtokunnassa, jossa voi omalta osaltaan olla mukana edistämässä lasten ja nuorten harrastustoimintaa niin taiteen kuin kädentaitojen parissa. Vapaa-aikaa Marja mieluiten viettää mökkimaisemissa luonnon keskellä, jossa mieli ja ideat parhaiten pääsevät lentoon.